YK:n ilmastotyö on noussut yhdeksi sen keskeisimmistä tehtävistä globaalin tietoisuuden lisääntyessä ympäristökriisien vaikutuksista. Ilmastonmuutos ei kunnioita valtioiden rajoja, ja siksi tarvitaan yhteisiä kansainvälisiä mekanismeja, joiden avulla voidaan sopia toimenpiteistä, seurata edistymistä ja tukea heikompia toimijoita. Vuonna 1992 perustettu YK:n ilmastosopimus (UNFCCC) loi pysyvän puitteen kansainväliselle ilmastopolitiikalle. Sen myötä syntyivät muun muassa Kioton pöytäkirja ja myöhemmin Pariisin ilmastosopimus, jotka velvoittavat valtiot raportoimaan päästöistään ja vähentämään niitä tietyllä aikavälillä. YK:n ilmastoneuvotteluissa valtioiden edustajat keskustelevat vuosittain toimenpiteistä, mutta mukana on myös yrityksiä, kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita. Tämä yhteistyö eri sektoreiden välillä on tehnyt YK:n ilmastotyöstä kattavaa ja vaikuttavaa.
Pariisin ilmastosopimus, hyväksytty vuonna 2015, oli historiallinen askel, koska siinä kaikki sopimusosapuolet – niin kehittyneet kuin kehittyvät maat – sitoutuivat ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen. Tavoitteena on pitää nousu selvästi alle kahdessa asteessa ja pyrkiä rajoittamaan se 1,5 asteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittäviä muutoksia energiantuotannossa, liikenteessä ja kulutuksessa. YK:n tehtävänä on paitsi kerätä ja tarkastella valtioiden kansallisia päästövähennystavoitteita, myös tukea niitä maiden tarpeiden mukaan. Tämä tapahtuu rahoituksen, teknologiansiirron ja osaamisen kehittämisen kautta. Lisäksi UNEP tarjoaa tietoa ilmaston tilasta ja julkaisee vuosittaisia raportteja, jotka auttavat päättäjiä ymmärtämään kiireellisten toimien tarpeen. Ilmastotyössä painottuvat nyt entistä enemmän oikeudenmukaisuus, sopeutuminen ja ilmastorahoituksen kohdentaminen haavoittuvimmille.
YK:n ilmastoprosessi ei perustu pakkoon vaan vapaaehtoisuuteen ja läpinäkyvyyteen. Jokainen maa määrittelee itse kansallisesti omat ilmastositoumuksensa, jotka päivitetään viiden vuoden välein. Tämä malli korostaa globaalia luottamusta ja yhteistä vastuuta. Järjestelmä ei kuitenkaan toimi ilman tarkkaa seurantaa ja säännöllistä raportointia, joita YK tukee lukuisilla teknisillä alustoilla. Valtioiden raportoimia tietoja käytetään vertailuun ja kehityksen arviointiin, mikä auttaa ylläpitämään painetta toimiin ryhtymiseksi. Näin syntyy dynaaminen malli, jossa kukin toimija on osa suurempaa kokonaisuutta, mutta pystyy vaikuttamaan yhteiseen lopputulokseen. Monet kehitysmaat tarvitsevat erityistä tukea sopeutumiseen, ja siksi ilmastorahoitus on noussut ratkaisevaan asemaan – YK:n tavoitteena onkin mobilisoida vuosittain satoja miljardeja dollareita tähän tarkoitukseen.
YK:n ilmastotyöhön osallistuvat monet sen alajärjestöt. UNEP (YK:n ympäristöohjelma) keskittyy ympäristövaikutusten arviointiin ja politiikkasuositusten antamiseen, kun taas UNDP (kehitysohjelma) tukee valtioita konkreettisissa ilmastohankkeissa. Lisäksi WMO (maailman ilmatieteen järjestö) tuottaa ilmastodataa, joka auttaa ennustamaan sään ääri-ilmiöitä ja niiden vaikutuksia. Näiden toimijoiden välillä on jatkuvaa koordinointia, jotta resurssit hyödynnetään tehokkaasti eikä työtä tehdä päällekkäin. Erityisesti haavoittuvat pienet saarivaltiot ja kehitysmaat hyötyvät YK:n tuesta, sillä niillä ei usein ole omaa kapasiteettia tuottaa tarvittavaa tutkimusta tai toteuttaa sopeutumistoimia. Ilmastotyö vaatii monialaista otetta – oikeusjärjestelmät, talouspolitiikka ja koulutus on kaikki sidottava mukaan pitkäjänteisiin toimiin, jotka muuttavat yhteiskuntia rakenteellisesti kohti kestävämpää suuntaa.
Tulevaisuudessa YK:n ilmastotyö joutuu vastaamaan entistä monimutkaisempiin haasteisiin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo nähtävissä – jäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Samalla kansainvälinen poliittinen ilmapiiri on jakautunut, mikä vaikeuttaa yksimielisten päätösten tekemistä. Tässä ympäristössä YK:n tehtävänä on toimia kokoavana voimana: pitää ilmastotavoitteet maailmanlaajuisen keskustelun ytimessä ja kannustaa valtioita ylittämään lyhyen aikavälin intressit. Vahvistamalla ilmastodiplomatiaa, tukemalla innovaatiota ja laajentamalla kumppanuuksia eri sektoreilla, YK voi edistää ilmastotoimia tavalla, joka on sekä tehokas että oikeudenmukainen. Ilmastotyö ei ole erillinen osa kansainvälistä politiikkaa – se on nykymaailman kohtalonkysymys, jossa YK:lla on keskeinen rooli.